Yhteystiedot

Elimäen Nuorisoseura ry
Mettäläntie 2
47200 Elimäki

Mitä kaikkea Nuorisoseurassa puuhaillaan

Kesäteatteri on Nuorisoseuran toiminnan selkäranka.
Kesäteatterista saadut tuotot mahdollistavat muun seuratoiminnan pyörittämisen.

Teatteritoimintaan voit tutustua tarkemmin Kesäteatteri-linkistä.

Kevään aikana tarvitsemme suuren joukon väkeä rakentamaan yhdessä kesäteatteriesitykset Elimäen kesäteatteriin. Näytelmää on harjoiteltu jo alkuvuodesta asti, mutta keväällä ja kesällä jokaisen pienikin panos yhteisen kesäteatterin toimintaan on suurta. Ennen kuin ensi-ilta koittaa teatterilla, pidetään monet talkoot,rakennetaan,siivotaan ja järjestellään alue niin, että kaikki on valmiina kesäteatteriyleisölle.
Kesäteatteriesitys ei ole pelkästään itse näytelmä vaan kaikki alkaa jo parkkipaikalta jatkuen lipunmyynnin, kanttiinin ja avustavien toimien saattelemana esitykseen. Näistä yhdessä syntyy kesäteatteri. 

Olet tervetullut mukaan tekemään kesäteatterikautta Elimäelle! Kaikille löytyy aina jotain puuhaa. Vähintäänkin mukavaa yhdessäoloa!

Myös lasten oma teatteriryhmä harjoittelee ja tutustuu ilmaisun hauskaan maailmaan.

Toimintaamme kuuluu lisäksi retket ja tapahtumien järjestäminen.

Meiltä voit vuokrata telttoja, jotka soveltuvat hyvin esim. kesäisten juhlien viettoon. Telttojen koot ovat 4x4 ja 4x8 metriä

Äänentoistolaitteiden vuokraus järjestyy myös, jos laitteet ovat vapaana seuran omasta käytöstä.